lyriikkaa
Imago johtaa kansaa (2016)
Auta meitä tietämään että, kanssamme seisot rivissä,
huutamassa kurkut suorina: Me olemme hyvien puolella!
Valtavirrassa on turvassa, julistus on naaman kohdalla
kuvitellen avantgardea, kapinaa ja kansannousua.
Älykästä ja helppoa, painaa sitä samaa nappia
jolla päivittää maailma, joksikin toiseksi paikaksi
missä jokainen hipaisija, tietää asian oikeaksi
hyväksi pyhäksi omaksi millä saa pahoja kiusata.
Käy uhoon! Nouse hurmaan! Etusormen johdattamaan.
Ja kosketusnäyttö tanassa uhmaa mieltä ja väärää kieltä!
ujutettuna uutisvirtaan älä nuku vaan sormes nosta!
Olemme hyvien puolella omahyvän määritelmällä.
Mene ja tiedä (2010)
Valtaa on ei kunniaa ei saavutustakaan
kauan on niin vähän aikaa odottelemaan
tilaisuus on varas eikä ole kutsuttu
esimerkit kuolleita ja luut kaluttu.
Halu on kuin tahto johon vastaa sekä myötäilee
ahneus on sen alla josta tilan tullen hymyilee
mennäkö vai menemättä -valintatilanne
on taakse katsomatta valitus ja kanne.
Pakotie on tukittu ja sillat poltettu
pakko on jatkaa kun on arpa langettu
yksin nyt on painamassa jotain nappia
huutokuorot yltyvät on paine valtava.
Älä koske kun et tiedä seurauksiakaan
paljonko on solmu tai megawatitkaan
missä pisteen sijainti ja oma paikkasi
mikä onkaan merkitys ja 0618.
Tai kytke katso kanna tekojen paino
sitten hae seppele tai kestä kaikki vaino.
Mutta kukaan ei osaa kertoa kun on kaiken kokenut.
Ei mitään hätää (2020)
Näissä tiloissa, kiloissa liioissa
paniikki hiipivä iän iloissa
rintaakin pakottaa, kipinöi, pistää
kylmäävää on eikä mitään tuu mistään.
Lääkäri auta ja ota tää keikka
päivystä minua kaks neljä seiska
tulen vain hulluksi, ei mitään hätää
korvissa tai niiden välissä mätää.
Vain sillä väliä, tää oli tässä
tää tapahtui mun normielämässä
puun takaa yllättäen ihan vain tässä
niin kuin on käynyt ja lukee lööpissä.
Kaikki vain loppui, kaatui ja kuoli
eloon jäi pelkästään valtava huoli
siitä et kuolemme taas uudestaan
ei mitään hätää, katso tilastoja.
Nauretaan yhdessä mustalle pekalle
huonolle tuurille, sen marginaalille
järkeä huuda mun kukkakaalille
annetaan käärmeen luikertaa sauvalle.
Lähdetään kotiin, hengitä syvempään
nukutaan paremmin ja syödään hyvin
tehdään se hienommin, jo huolestuttaa
kun kuitenkin sen taas jotenkin tyrin.
Uniikkia tusinaa (2021)
Koodia metrejä solussa, omamassaoikosulussa
sen ainutlaatuista tusinaa, miljoonittain geenirusinaa.
Puussa lehtiä, on taivaalla tähtiä niin äärettöminä
kopiokone luojan jauhaa, kahdeksikkoa makaavaa.
Erilaista ja samanlaista, on seitsemänkymmentä kertaa
seitsemän virhettä, erhettä, supersekundaa ja ihmettä.
Äärellä huutaa äänetönnä, kaikki täysin arvotonta
mut kultaa kalliimpaa ainoaa, ja erilaista ikinä.
Ja minäkin veltto ihminen, täällä kivikehää kävelen
olemus ainutlaatuisena, hiljaa maahan hajoavana
tavoitellen jotain jalompaa, mut kevytmieli sen nujertaa
ennen hyvää aikomusta, kaikessa peilikuvassa:
Ihminen, solu ja planeetta, ketä kiinnostaa,
saati innostaa, riemastua miljardista
eri samasta, siitä kamasta,
atomikasasta, jota fysiikka suoltaa hihnalta.
Tähti syttyy, toinen sammuu. Mitä täällä tapahtuu?
ilo, suru, rakkaus ja viha, solutasolla pyhä liha
elämä on sen kudelmana, mahdollisuuden rakennelma
samalla kuoleman suudelma, käärme nielee viel' häntäänsä
hedelmät kantavat hedelmää, omena vain on syöty puusta.
(ja tähti syttyy, toinen sammuu. Miksi täällä tapahtuu?)
Vihreät kengät (2021)
Suurin elein saavutettu, viesti siitä kerrottu
melkein mutta lähellä, verrottu toisen elkein ja sanottu: nähdään!
Perillekin on päästy, etapille hetken jääty
muistettu nauraa, vaikka pelottaa
mutta pelko voimaa velottaa. Mutta pelko.
Määränpää on oppaana, kunniaan kävijä, katseen ylös kohottaa, pian voittaa.
Sotisopa, haarniska, terästä ja muovia
ja niiden sisällä pelkoa verenkierrossa, ne konttaa lamppujonossa.
Kynnet teroitettuna, jäätä, kiveä puremaan
kun on erotettuna joku kotona suremaan
sen merkitys vain jäljellä. Vain jäljellä.
Pakkorako oppaanaan, kunniatonta polkuaan
vihreät kengät laahustaa, laahustaa kunnes huohottaa
istuu hetken huilaamaan, makaa kuin ois kotonaan
tahtoo sinne palaamaan, mut vähän ensin lepää,
ja pian sulkee silmiään.
Oppaana maamerkkinä, vihreät kengät vaeltaa
määränpää niin hukassa ja samoin selvänä
istuu hetkeen huilaamaan, istuu kuin ois kotonaan
tahtoo sinne palaamaan, mut vähän ensin lepää
ja se on siellä koska on.
Paussi ennen pimeää, ilta jatkuu aamusta
paitsi sähkövirta, mukanaan voimankipinä
joka tulee kaukaa taivaasta.
Muisto troposfääristä, Jumalan lähellä paleltaa
hypotermia siivet antaa, määränpää ilman kunniaa
joku muu sen ottaa. Joku muu.